Missioni on varmistaa, ettei yksikään hyvä tapahtuma jää huomaamatta, eikä yksikään elämys kokematta.

Arvoajattelu ja asiakasymmärrys yrityksen kivijalkana – Aloita näistä kahdesta perusasiasta!

Jotta yrityksesi voi todella menestyä, sinun täytyy tietää, ketä puhuttelet, miten puhuttelet ja ennen kaikkea miksi puhuttelet. Kaiken yritystoiminnan pohjalla on kysymys siitä, kuka sinä olet ja miksi teet juuri sitä, mitä teet.

 

1. Kirkasta arvosi ja tavoitteesi

Yrittäjänä sinun arvosi ovat erottamaton osa yrityksesi arvoja etenkin jos yrityksesi perustuu jollain tavalla henkilöbrändiisi. Arvojen kirkastaminen on ensiarvoisen tärkeää, sillä ne ohjaavat toimintaasi ja tavoitteitasi. Vaikka arvot itsessään eivät ole saavutettavissa, ne toimivat suunnan antajina yritystoiminnassasi.

Tiesitkö, että yli 80 % kuluttajista valitsee brändin, jonka arvot kohtaavat heidän omansa? Tämä luku on peräisin vuoden 2024 Edelman Trust Barometer -tutkimuksesta. Jos et ole itse selkeyttänyt omia arvojasi, kuinka voisit odottaa kohderyhmäsi tunnistavan niitä – vaikka kuinka aktiivisesti jakaisit sisältöä somessa?

2. Tunnista kohderyhmäsi

Kun tunnet kohderyhmäsi, pystyt puhuttelemaan heitä tavalla, joka resonoi. Tämä ei ole vain markkinoinnin perussääntö, vaan myös tie aitoon sitoutumiseen ja liiketoiminnan kasvuun.

Otetaanpa esimerkki:


Kuvitellaan kaksi kuntosaliyrittäjää.

  • Ensimmäisen yrittäjän somekanavat täyttyvät hienoista muutostarinoista ja feed pullistelee muskeleista kuin pumpissa oleva hauis konsanaan. Sali näyttää modernilta, treenit ovat intensiivisiä ja taustalla soi kovaääninen rokki.
  • Toisen yrittäjän sisältö keskittyy arjen hyvinvointivinkkeihin, palautumisen merkitykseen ja kiireisen arjen ateriarytmien optimointiin. Feedissä on kuvia ja videoita lenkkipoluilta ja reelsin taustalla soi rauhallinen akustinen musiikki.

 

Vaikka molempien ala on sama, he tavoittavat täysin erilaiset yleisöt.

Ajatellaanpa minua: ruuhkavuosien keskellä elävää, nelikymppistä työuupumuksesta toipuvaa arjen suorittajaa, joka haluaa ottaa hyvinvointinsa omiin käsiinsä. Kumpi sisältö puhuttelee minua arjessani enemmän?

Yksilöllinen sisältö erottuu ja sitouttaa.

Mitä paremmin tunnet kohderyhmäsi ja heidän tarpeensa, sitä helpompi on luoda sisältöä, joka oikeasti koskettaa. Tämä taas johtaa parempaan näkyvyyteen ja sitoutuneempaan yleisöön.

Kaikki alkaa näistä kahdesta asiasta:

  • Kirkasta arvosi ja määritä tavoitteesi niiden pohjalta
  • Tunnista kohderyhmäsi

 

Kuulostaako yksinkertaiselta? Se on, kunhan tiedät, mistä lähteä liikkeelle. Jos tarvitset apua arvojesi kirkastamisessa tai kohderyhmäsi tunnistamisessa, ota rohkeasti yhteyttä. Yhdessä rakennamme vahvan pohjan yrityksesi menestykselle!

Kuulisin mielelläni sinusta!

Vastaan mielelläni kaikkiin kysymyksiisi, voit laittaa minulle sähköpostia tai ottaa yhteyttä oheisen lomakkeen kautta!